Tietoisuustaitoista Uutta Vuotta 2018!

Uuden vuoden kynnyksellä tulee mieleen tehdä uuden vuoden lupauksia uudesta paremmasta elämästä hyvine elämäntapoineen. Uuden vuoden lupaukset ovat yleensä jättiläisharppauksia kohti täydellisyyden odotuksia ja vaatimuksia, joita asetamme itsellemme. Siksi usein ne eivät ole kestäviä. Etukäteen jo syntyy ahdistavia tunteita, kun alitajuisesti tiedämme, ettemme kykene yltämään täydellisyydentavoitteisiimme. Siksi on myös helpompi jo luovuttaa etukäteen ja olla tekemättä mitään lupauksia.

Mitä jos lupausten sijaan kirkastaisikin perusarvoja ja tekisi toimintasuunnitelman, miten pienillä arkisilla askareilla voisi harjoittaa arvojen mukaista elämää? Arvot eivät ole käskyjä, vaativia sääntöjä tai tavoitteita. Ne eivät sisällä ehdottomia sanoja kuten ”pitäisi”, ”täytyisi” tai ”aina”. Arvot vastaavat kysymyksiin Miten haluan elää elämääni? Mihin haluan käyttää aikaani? Mikä elämässä on minulle tärkeää?

Elämässä kaikki ei aina mene niin kuin suunnittelee, mutta vastoinkäymiset sietää paremmin kun etukäteen tietää, että niitä tulee. Lopuksi kyse on kuitenkin siitä, miten niihin suhtautuu. Opetellaan olemaan mieleltämme joustavia, eikä vaadita itseltämme ehdottomuuksia. Ihan kuten tietoisuustaitoharjoituksissa mielen harhailun huomatessaan huomion voi tuoda takaisin lempeästi huomion kohteeseen, myös elämässä voi suhtautua lempeästi omaan harhailuun. Harhailun voi itseään tuomitsematta hyväksyä osaksi inhimillistä elämää. Yksinkertaisesti voi vain huomata harhailu, muistuttaa itseään arvoistaan ja palata toimimaan niiden mukaisesti. Itsekriittisyyden hetkellä voi harjoittaa itsemyötätuntoa, puhua itselleen kannustavasti kuin hyvä ystävä ja johtaa itsensä takaisin arvojensa mukaisiin tekoihin.

Kohdataan uusi vuosi avoimena hyväksynnän harjoittamiselle. Kohdataan uusi vuosi lempeydellä ja myötätunnolla itseä kohtaan. Kohdataan uusi vuosi sydämellisyydellä ja kiitollisuudella. Kohdataan läsnäolevasti toisemme.

Hyvää Uutta Vuotta 2018

anna

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s